lauantai 26. huhtikuuta 2014

Ameriikan juustokakkua mansikkasiirapilla, New York Cheesecake



Tällä reseptillä valmistin ensimmäisen juustokakkuni ikinä ja vieläkin se on yksi parhaista kaikkien valkosuklaa-limen ja muiden liivate viritysten rinnalla. Mansikkasiirappi kruunaa tämän kakun. Pohjan voi tehdä lähes mistä kekseistä tahansa. Murokeksit ainakin toimii hyvin. Monessa ohjeessa kakku jätetään sammutettuun uuniin luukku raolleen ja sitten yöksi jääkaappiin. En ole vielä kertaakaan nähnyt tämän kakun pysyvän sammutetussa uunissa tai menevän yöksi jääkaappiin :).

Pohja

200 g digestive-keksejä
75 g sulaa voita

Murskaa keksit blenderissä tai liinan sisällä mätkimällä. Sekoita keksimurut ja voi keskenään. Laita leivinpaperi irtovuoan pohjalle. Painele keksimassa tasaisesti vuoan pohjalle ja n. 3 cm reunoille. Laita vuoka jääkaappiin.

Täyte

600 g Philadelphia-tuorejuustoa
2,5 dl sokeria
3 munaa
2,5 dl kermaa
1 dl maissitärkkelystä
1 tl vaniljasokeria
puolikkaan sitruunan raastettu kuori ja mehu

Sekoita kaikki aineet keskenään ja kaada vuokaan. Paista 170 C tunti. Sitten voit tehdä niitä vetäytys liikkeitä jos maltat.

Mansikkasiirappi

500 g pakastemansikoita
2-3 dl vettä
1-2 dl sokeria

Aineet kattilaan ja tulille. Keittele kunnes koostumus miellyttää. Tarkista koostumus ottamalla lusikallinen siirappia. Jäähdyttämällä huoneenlämpöiseksi näet minkälainen koostumus. Siivilöi valmis siirappi.


Nautinnollisia vetäytys hetkiä !

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tässä kohtaa saa sanoa mielipiteensä. Kiitos.